lauantai 26. maaliskuuta 2011

Thalia-gaalassa kaksi tekemääni pukua.

Onkin ollut blogin puolella hiljaisempaa, kun muuten on ollut niin kiireistä.
Pääsin tekemään teatterialan palkintojenjakotilaisuuteen, Thalia-gaalaan kaksi pukua. Gaala tulee huomenna sunnuntaina 27.3.2011 klo 19:00 suorana lähetyksenä TV 1:ltä.

Toinen puku nähdään juontaja Maria Sidin päällä ja toinen Maailman teatteripäivän julistuksen lukijalla Maija-Liisa Peuhulla. Pääsin ottamaan pukujen mitat 8.3. gaalan lehdistötilaisuudessa ravintola Teatterissa


Paikalla olivat myös suosikkinäyttelijä-äänestyksessä olevat 
Krista Kosonen, Anna Paavilainen ja Anna Pitkämäki.


Juontaja Maria Sid.


Kankaiden hankinnassa tuli kiire, sillä yksi kankaista piti tilata Kaliforniasta pikapostilla. Kangas ehti onneksi ajoissa ja pääsin viime maanantaina sovittamaan pukuja Helsingissä. Puvut ovat nyt valmiina odottamassa Logomolla

Jännittää, sillä pääsin tosiaan sovittamaan pukuja vain kerran. Toivottavasti kaikki on kunnossa, kun näen puvut seuraavan kerran lavalla! Tein eilen vielä itsellenikin puvun tilaisuuteen ihan pikavauhdilla. 



Muistakaahan kaikki katsoa Thalia-gaala siis jo huomenna klo 19! Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin.  :)