tiistai 23. lokakuuta 2012

Asiakkaan pellavainen puku hääkuvissa.

Näissä hääkuvissa näkyy ihanalla tavalla hääparin oma luonnollinen tyyli. Kokonaan luonnonkuitukankaista tehdystä puvusta kerroin syyskuun puolessa välissä, vain vähän ennen häitä. Puvussa on siis pellavaa, puuvillaa ja silkkiä.

Morsian kertoi puvun toimineen juuri niin kuin piti: "puku oli aivan ihana päällä ja sen kanssa oli helppo olla koko illan". Liikkumista helpottivat myös matalat kengät, joilla oli hyvä tanssia loppuun saakka.

Ihania kuvia taas!

Kuva / Lea Myllymäki
Kuva / Lea Myllymäki
Kuva / Lea Myllymäki
Kuva / Juuso Laine
Kuva / Lea Myllymäki

Alla vielä morsiamen suunnitelmapiirrokset puvustaan. Ensimmäisessä sovituksessa hylkäsimme yksimielisesti takaosan pellavakukan ja pääntien epätasaisen reunan. Yksinkertainen on kaunista. :) Myös napit jatkettiin takana ylös asti, mutta muuten suunnitelma pysyi pitkälti samana.