tiistai 5. marraskuuta 2013

Väliaikatietoja.

Heipähei. Täällä on postaustahti hiljentynyt, sillä nyt odotellaan kenkiä. :)

Viisi pukua on nyt sovituskunnossa, mutta morsianten etsiessä hääkenkiään, emme pääse vielä kurkistelemaan pukujen yksityiskohtia. Uusia tilauksia tulee koko ajan ja esimerkiksi nyt lauantaina näemme useammankin morsiamen kanssa ensimmäistä kertaa. Ensi vuoden tilaukset ovat aivan ihania ja en malta odottaa, että pääsen niitä tekemään!

Tammikuussa olen menossa Turun häämessuille omalla osastolla ja Helsingin häämessujen aikaan sovin taas tapaamisia viime vuoden malliin.

Syksyn rauhallisempina hetkinä on ollut vähän aikaa myös miettiä muita kuin pukujuttuja. Nettisivuja uudistellaan ja viikonloppuna kuvattiin sivuille uutta kuvaa myös minusta. Edellisestä kuvasta on jo yli kolme vuotta, joten on aika vähän päivittää tilannetta. Kerron täälläkin sitten kun uudet nettisivut julkaistaan, mutta siihen voi mennä tovi tai kaksi. Liikkeeseen on myös suunnitelmissa pieniä sisustusmuutoksia, toivottavasti ehdin käydä niihinkin vielä käsiksi.

Tässä muutama kuva sunnuntaisista kuvauksista. Ihana, rakas pikkusiskoni värjäsi ja laittoi hiukseni ensin ja otti vielä kuvatkin! Monitaituri. <3


Kuvat © Hanna Julku