sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 kohokohdat!

Taas on yksi mahtava vuosi takana ja aika koota tapahtumat yhteen postaukseen!


Tämä vuosi jää mieleeni eritysten asiakkaiden vuoksi. Muutamien kanssa pukua suunniteltiin parikin vuotta ja joidenkin kanssa tunnen ihan oikeasti ystävystyneeni pukuprojektin aikana.


Tammikuu alkoi tuttuun tapaan häämessuilla. Helsingissä tapasin monta ihanaa morsianta hotellissa ja teimme suunnitelmia, sovittelimme ja otimme mittoja. Turun häämessuilla olin omalla osastolla, pukunäytöksessä ja Kaunein morsiuspuku -kilpailussa. Kilpailussa tuli hienosti kolmas sija 572 äänellä!


Kilpailupuku.

Elokuussa järjestettiin pukukuvaukset tutulla ja loistavalla kokoonpanolla. Niiden satoa voit käydä kurkkimassa vielä lisää täällä ja täällä.





Linnan juhlat olivat tänä vuonna Tampereella ja pääsin tekemään sinne yhden puvun paljettipintaisesta pitsikankaasta.

Täältä lisää.


Nettisivuja uudistettiin joulukuussa tällaisesta:



Tällaiseen:


Projekti on vielä osittain kesken, mutta hiljaa hyvä tulee.


Oikeastaan paljon muuta vuoteen ei mahtunut. Ei muuta kuin pukuja, pukuja ja pukuja. :)

Tässä suurin osa upeista vuoden 2013 morsiamistani! 
(Lisää tietoa ja kuvia voit klikkailla kuvan alla olevasta linkistä.)

Täältä lisää.
Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.


Täältä lisää.

Täältä lisää.
 
Täältä lisää.
Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä lisää.

 
Täältä lisää.

Täältä lisää.
Täältä lisää.

Täältä lisää.
Täältä lisää.

Täältä lisää.

Täältä ja täältä lisää.


Ihana vuosi – Ihanat muistot – Ihanat asiakkaat.

Kiitos. 
Mikä oli sinun suosikkikuvasi tai -pukusi?