torstai 2. tammikuuta 2014

Hopeanharmaa harsopuku kurkistuskuvissa.

Taas yksi puku noudettu odottamaan talven hääjuhlaa. Kun vain vielä tulisi lunta, niin tuntuisikin talvelta! :)


Tänään sovitimme yli neljän tunnin automatkan takaa tulleen morsiamen pukua ensimmäistä kertaa. Puvun suunnittelu oli aloitettu syksyllä ja pitkän välimatkan ja suhteellisen nopean aikataulun takia suurin osa suunnittelusta tapahtui sähköpostitse. Lähetin asiakkaalle myös jotain kangasnäytteitä postitse, joten kun tapasimme lokakuun lopulla, oli kaikki mittoja lukuunottamatta aika selvää.

Puvun luonnonvalkoisen pitsin alle valittiin vaalea hopeanharmaa, talveen sopiva kaunis sävy. Helman alkamiskohdasta haluttiin häipyvä, joten etsin yläosan pitsiin sopivia kevyitä pitsikuvioita melko pitkään. Tilasinkin tarkoitukseen kahta eri pitsinauhaa ja kahdenlaisia pitsikuvioita, joten liikkeessä olevien vaihtoehtojen lisäksi pääsimme valitsemaan aika monesta vaihtoehdosta. Hopeanhohtoisista kuvioista leikeltiin vielä suurimmat kukkaset pois, jotta lopputulos olisi mahdollisimman kevyt.

Aamupäivän sovituksessa hahmoteltiin pääntien muoto kohdilleen, pienen hihan pituus ja lyhennettiin harsopäällysteinen helma. Kun puku lähti kotia kohti ennen kello viittä oli kaikki jo valmista.



Vielä huomennakin on tämän viikon teeman mukaisesti aamupäivällä ensimmäinen sovitus ja puvun nouto vielä samana päivänä. Ahkerana saa siis olla, mutta tämän viikon aikana tuleekin vedettyä monta kohtaa yli tekemättömien asioiden listalta.

Ensi viikolla pääsen tekemään vihdoin kovalla kiireellä häämessupukuja! Yhden ehdin tehdä jo ennen joulua, siitä näette kurkistuksia myöhemmin.