keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesämorsiamen pitsipuvun nouto.

Nyt on pitkästä aikaa jotain valmista näytettävää. Kerroinkin jo aiemmin Facebookissa, että seitsemän seuraavan päivän aikana noudetaan seitsemän uutta pukua. Tänään oli vuorossa niistä ensimmäinen ja päivä meni aivan käsikirjoituksen mukaan. :)

Morsian otti yhteyttä yli vuosi sitten keväällä ja toivoi merenneitomallista pitsipukua. Itseasiassa luettuani äsken hänen ensimmäisen viestinsä, lähti tänään juuri kuvauksen mukainen puku Tampereelle.

Kankaiden hankinnassa oli melkein kaikki mahdolliset ongelmat, jotka eivät kuitenkaan johtuneet minusta tai asiakkaasta. Esimerkiksi pitsin alle tuli kauttaaltaan pilkullinen harsokangas, joka toimitettiin ensin luonnonvalkoisen sijasta vitivalkoisena. Onneksi olimme kuitenkin hyvissä ajoin liikkeellä ja pukuun valikoitui lopulta kaikkein parhaimmat materiaalit.

Tänään aamupäivällä sovitimme pukua ensimmäistä kertaa. Vyötä mallailtiin sekä vyötärölle että rinnan alle, rusetilla ja ilman. Taakse valittiin mattapintaiset satiininapit jatkamaan puvun rauhallista mattapintaa. Helmaan ommeltiin pitsikankaan oma reuna ja kaikki viisi helmakerrosta lyhennettiin.

Neljän jälkeen pukua sovitettiin valmiina ja se istui hienosti. Tekemäni puolipitkä huntu viimeisteli kokonaisuuden Ninkan valmistaman ihanan hiuskoristeen kanssa. Tehokas ja kiva päivä, huomenna samanlainen. :)