torstai 19. kesäkuuta 2014

Tyllihelmaisessa puvussa avoin selkä ja pitsiolkaimet.

Seitsemän pukua seitsemässä päivässä -sarjan viimeinen osa nähdään nyt. :)


Tämä morsian otti yhteyttä nähtyään Fiilistelijän pilvilinnoja -blogissa kuvia tekemästäni hääpuvusta. Alunperin puvun oli tarkoitus olla hyvinkin samanlainen, mutta muutamien sovitteluiden jälkeen malli alkoi pikkuhiljaa muuttua.

Saatuani yhden uuden morsianta sykähdyttäneen inspiraatiokuvan sähköpostiini, aloin tehdä omin päin lakanaprotoa vähän erilaisesta yläosasta. Lähetin siitä kuvaa asiakkaalle, joka halusi sovittaa mallikappaletta. Parin päivän kaavoitus ja kolme protokokeilua ei mennyt hukkaan, sillä tälle linjalle lähdettiin.

Helman alkamiskohtaa alennettiin morsiamen vartalolle sopivammaksi ja tylliä lisättiin kerroksittain. Olkaimet tehtiin mahdollisimman yksinkertaisiksi. Eilen pukua sovitettiin ensimmäistä kertaa ja olimme molemmat jännittäneet päivää aika tavalla. :) Morsian niin, että oli nukkunut edellisenä yönä vain muutaman tunnin ja minä niin, että olin jo aiemmin valvonut yhden yön pukua miettien ja jopa tehnyt yhtenä sunnuntaina pukuun vaihtoehtoyläosan perinteisemmällä leikkauksella.

Sovituksessa kaikki näytti kuitenkin oikein hyvältä. Helma oli juuri oikeanlainen ja sitä vain lyhennettiin vähän edestä. Yläosaan tuli pienet sisäänotot ja katsoimme olkaimille sopivat paikat. Pukuun valittiin mattapintaiset napit ja rintasaumaan ommeltiin pitsikoriste. Tein korjaukset saman päivän aikana ja illalla vielä pienet muutokset uuden sovituksen jälkeen.

Viime hetkellä puheeksi tuli huntu ja lyhensin erään pitkän mallihunnun sopivaksi, joten sekin saatiin samalla matkaan.






Ps. Näkevätkö muut jotain keltaista pikseliä kuvissa? Niitä ei ole alkuperäisissä kuvissa, vaan ne ilmestyivät Bloggeriin siirtäessä. Vain ensimmäinen kuva on ok. Höh!

EDIT. Vaihdoin kuvat hyvien vinkkien perusteella png-muotoon. Kiitos! Näyttää jo paremmalta. :)