keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mistä Pukunin morsiamet tulevat ja koska he menevät naimisiin?

Laskin huvikseni mistä kaikkialta tämän vuoden morsiamet ovat tulleet pukuansa hakemaan.


Olen monille kysyjille ihan tuntumalla sanonut, että noin kolmannes tulee Turusta, kolmannes Helsingistä ja loppukolmannes muualta Suomesta. Vähän sinnepäinhän se oli, mutta ihan nappiin ei arvioni mennyt.

Tässä tämän vuoden tilastot tähän mennessä:

Helsinki 10
Turku 10
Tampere 3
Muut 14

Suhteet olivat siis 10-10-17. Muita kaupunkeja olivat Mikkeli, Kotka, Kuopio, Vaasa, Lappeenranta, Salo, Piikkiö, Riihimäki, Vantaa, Mynämäki, Tammela, Vilppula ja ulkomailta vielä Norja. Eräs Helsingin puku matkasi jopa New Yorkiin asti juhlimaan.

Kartta havainnollistaa aika hyvin minkälaisia matkoja morsiamet ovat matkustaneet. Kuopiostakin on jo noin 450 km eli melkein kuuden tunnin ajomatka. Huh, olen todella otettu.



Vielä useammin kysytty arvioni pukujen vuosimäärästä pitää aika hyvin paikkansa. Ehdin siis tehdä noin 40 mittatilauspukua vuodessa. Loppuvuodesta on tulossa vielä muutamia pukuja näiden lisäksi, joten niillä main liikutaan nytkin.

Pukujen kuukausijakauma meni tänä vuonna näin:




Eli kaaviossa on merkitty montako pukua on missäkin kuussa päässyt vihille. Eräälle morsiamelle tehtiin kaksi pukua, joten se selittää pienen eron näiden kahden tilaston yhteismäärän välillä.

Pukumäärien ollessa pieniä, ei näistä oikein yleisiä tilastoja saa tekemälläkään. Silti on vähän yllättävää, että esimerkiksi helmikuussa on ollut enemmän häitä kuin kesäkuussa. Suunnilleen samaan jakaumaan ovat menneet Pukunin aiemmatkin toimintavuodet.

Vaikka loppuvuotena ei ole näillä näkymin tulossa häitä, tekemistä riittää silti. Linnanjuhlat, häämessut, parit pukukuvaukset ja ensi vuoden morsiamet pitävät siitä huolen! Jonkun uuden tilauksen ehdin silti tälle vuodelle ottaa, jos joku morsian on vielä pukupulassa.


Sellaista knoppitietoa tähän väliin. Oliko mielenkiintoista? :)

Hauskaa viikon jatkoa!