torstai 18. joulukuuta 2014

Savunsinisen lyhyen hääpuvun noutokurkistukset.

Ihana morsian kävi äsken noutamassa harmaansinisen pitsipukunsa odottamaan uuden vuoden aaton häitä.


Asiakas toivoi pienimutoisiin häihin hihallista pukua, jota voisi käyttää myöhemminkin. Helmaksi valikoitui lyhyt, hieman levenevä malli. Värissä päädyttiin kauniiseen siniseen ja materiaalina eniten miellytti jo toisessa puvussa käyttämäni pitsi. Otin yhteyttä pitsin myyjään ja kysyin mahdollisuutta värjäyttää kangasta. Sain myöntävän vastauksen ja lähetin näytetilkun satiinisävystä merten taa. Paluupostissa saapui kauniiksi värjätty pitsi. Tämä onkin hyvä tietää vastaisuudenkin varalle, kun yritän metsästää värillisiä pitsejä. :)

Sovitimme pukua jo marraskuussa ensimmäisen kerran, joten tänään katsoimme, että kaikki oli kohdillaan. Hihoihin tehtiin pienet muokkaukset, ja puku lähti odottamaan lunta ja rakettien räiskettä.