tiistai 30. joulukuuta 2014

Vuoden kohokohdat 2014!

Syksy ja alkutalvi on sujahtanut aivan hirmuisella vauhdilla ohi!

Jouluviikon vietin lomaa perheen kanssa Lapin kireissä pakkasissa, joten tämäkin postaus meinasi jäädä viime tippaan.


Tämäkin vuosi kului aika tuttua kaavaa noudattaen. Alkuvuodesta häämessut Helsingissä ja Turussa, keväällä ja kesällä paljon ihania asiakkaita ja tiukkaa työtahtia. Syksyllä oli taas aikaa omille projekteille ja pääsin tekemään tv-mainosta hienon tiimin kera. Pukunin pukuja oli useammassakin kuvauksessa ja niistä osan olettekin jo nähneet.


Tammikuussa olin Helsingin häämessuilla totuttuun tapaan viereisen hotellin kulmahuoneessa ottamassa etukäteen sovittuja asiakkaita vastaan. Ensi vuonna on taas sama käytäntö ja sunnuntaille mahtuu vielä hyvin uusia tapaamisia. Käyhän lukaisemassa täältä lisää, jos haluat tavata 10.-11.1 Helsingissä. :)




Turun häämessuilla olin taas isommalla edustuksella eli seitsemän puvun voimin. Omalla Pukunin osastolla oli neljä pukua, Kaunein morsiuspuku -kilpailussa yksi ja häämuotinäytöksessä kaksi pukua. Ensi vuonna, eli tammi-helmikuun vaihteessa tulee olemaan samat sävelet, kolme pukua alkaa olla "jo" valmiina.




Syyskuussa tehtiin mahtavalla 9-hengen tiimillä tv-mainos MTV3 ja AVA-kanaville. Siitä voit käydä lukemassa lisää täällä

  



Myöhemmin syksyllä vuorossa oli kahdet ihanat Aino Bridal & Bespoke Adornments -kuvaukset, joissa oli pukujani mukana. Postaukset täällä (1) ja täällä (2).




Toiset kuvaukset täällä (3).




Pääsin osallistumaan myös Turun Submarinassa järjestettyyn upeaan muotinäytökseen, josta kerroin marraskuussa.




 Linnan juhliin sain tehdä tänäkin vuonna puvun ihanalle Maria Lohelalle.



Ja taas vuoteen mahtui toinen toistaan ihanampia morsiamia ja erilaisia pukutarinoita. Kaikki eivät mahdu tähän millään, mutta tässä kuitenkin suurin osa tämän vuoden puvuista. Kuvan alla olevasta linkistä voit käydä katsomassa kuvaajatiedot ja koko postauksen kyseisistä häistä.

Postaus 1 ja postaus 2.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus 1 ja postaus 2.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Postaus.

Kiitos ja kumarrus blogia seuranneille lukijoille ja nähdään taas ensi vuonna! <3