tiistai 27. tammikuuta 2015

Pukuni Turun Sanomien häät-liitteessä tänään!

Tänään sain anopilta heti aamutuimaan sähköpostilla kuvat Turun Sanomien Häät-liitteen kannesta ja keskiaukeamasta. Töihin mennessä kipaisin hakemaan kioskilta oman painoksen lehdestä. :)


Reilu kaksi viikkoa sitten järjestetyt kuvaukset olivat siis Turun Sanomien juttua varten järjestetty, mutta kuvasimme Jere Satamon kanssa samalla enemmänkin kuvia puvuista. Lehdeltä oli paikalla oma kuvaaja, joka otti siis liitteeseen päätyneet kuvat.

Olin yllättynyt kuinka paljon haastatteluun ja kuviin käytettiin aikaa. Ensin toimittaja, ihana Anu Välilä, kävi Pukunissa juttelemassa hyvän tovin kanssani. Toisella käynnillä hän tuli kuvaajan kanssa ottamaan kuvaa minusta ja kolmannella kerralla kuvattiin Turun linnassa pukuja. Ihanaa, että juttuun panostettiin!

Käykäähän ostamassa Turun Sanomat, Häät-liitteessä oli muutakin kiinnostavaa luettavaa. Ruissalon metsäkirkosta, Trash the Dress -kuvauksista, hääsuunnittelijasta ja korttiaskarteluista oli ainakin juttua.