sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Uudet mallipuvut Turun linnassa otetuissa upeissa kuvissa!

Sain viime yönä aivan upeita kuvia perjantain pukukuvauksista! Kello oli 0.01 ja aloin heti kirjoittaa innoissani blogipostausta. Tulin onneksi aika pian järkiini ja ajattelin jättää postailun kuitenkin vasta tälle päivälle.


Kuvausjärjestelyt alkoivat jo torstai-iltana, kun hain kukat Kaarinan Piispanristiltä. Bloomworksin ihana Johanna oli saanut kuvat puvuista ja olikin tehnyt iloiseksi yllätykseksi kaksi kimppua kuvauksiin. Se oli oikein hyvä, sillä erimallisiin pukuihin sopivat erikokoiset kimput.

Perjaantaiaamuna ajoin noutamaan mallin klo 6.50, jotta ehdimme kampaajalle heti seitsemän jälkeen. Fashion Teamin ihana Emilia on jo valmiiksi niin kaunis, että toivoin raikasta ja luonnollista meikkiä. Kampauksesta olin lähettänyt edellisenä päivänä muutaman inspiraatiokuvan, joissa näkyi rento ja niskapainotteinen kampaus. HUOLTAMOn taitava Alisa sai heti kiinni ajatuksestani ja toteutti todella kestävän ja kauniin meikin. Myös kampaus oli juuri sellainen kuin olin ajatellut ja siihen oli helppo vaihtaa erilaisia hiuskoristeita.

Emilian ollessa laittautumassa kävin hakemassa kuvauspuvut liikkeestä ja Aino Bridalin Sadun hiuskoristevalikoimansa kanssa. Vielä Emilia valmiina mukaan kyytiin ja lähdimme kohti Turun linnaa ennen kello kymmentä.

En ollut aiemmin käynyt linnassa sisällä ja olin todella vaikuttunut täydellisestä kuvauspaikastamme! Meidät ohjattiin ystävällisesti tilaan, jossa saimme vaihtaa pukuja. Otin mukaani neljä uutta mallipukua, joista viimeisin oli valmistunut edellisenä päivänä. Lisäksi mukana oli vielä tyllipuku, jonka uskoin sopivan linnan henkeen.

Kuvaajana oli syksyn tv-mainoskuvauksista tuttu Jere Satamo. En tiedä kuinka täynnä Jeren kalenteri on, mutta suosittelen ehdottomasti kysymään, jos kuvaaja vielä puuttuu! Huikean lahjakas ja ammattitaitoinen kuvaaja, joka ymmärtää heti mitä haetaan. Ja kuvat puhuvat puolestaan.


Kuvasimme ehkä yli kolme tuntia siirtyen salista toiseen, pukuja, hiuskoristeita ja kimppuja vaihdellen. Kaikki meni aivan loistavasti ja hämäristä kuvaustiloista huolimatta saimme valoisia kuvia, joissa puvut tulevat hyvin esiin.


Kuvat © Jere Satamo, JS Disain
Puku / Pukuni
Malli / Emilia, Model Agency Fashion Team
Meikki ja kampaus / Alisa Oksanen, HUOLTAMO
Kimput / Bloomworks
Paikka / Turun linna


















Näitä mallipukuja pääsee näkemään myös Turun häämessuilla tammi-helmikuun vaihteessa.
Jos lippuarvonta kiinnostaa, niin mukaan ehtii vielä. :)

Mikä oli suosikkipukusi?
Mikä oli upein kuva?