sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Marimekon Lumimarja-kangasta ja tylliä hääkuvissa!

Arvatkaa mitä? No hääkuvia!


Yritin etsiä tämän puvun kurkistuskuvia, mutta näytää siltä, että niitä ei ole koskaan julkaistu... Kurkistuksiin ei nyt enää mennä, mutta puvun suunnittelusta ja tekemisestä haluan kertoa. Sain ensimmäisen viestin puvusta heinäkuussa 2015, kun morsiamella oli jo kankaat osittain hankittuna. Marimekkotyttönä hän oli ostanut varastoon Lumimarja-kangasta, sillä se oli poistunut valikoimista morsiamen suosikkivärissä. Ihana sattuma oli se, että olin itse ostanut samaa kangasta vuosia sitten, miettinyt siitä pukua, mutta päätynyt laukkuun. Kangasta oli monta metriä, mutta eri vaihtoehtoja mietittyämme päädyimme käyttämään kangasta vain yläosassa.

Pukua aloitettiin jo viime syksynä ja soviteltiin marraskuussa. Viimeinen sovitus oli paljon myöhemmin, kun puku noudettiin elokuun lopulla muutama viikko ennen häitä.

Ja nyt niihin kauniisiin hääkuviin, jotka ovat tutun tunnelmakuvaajan, Jere Satamon käsialaa. Morsiankin sanoi ihanasti, että saan valita galleriasta ihan mitä kuvia tahansa, sillä he ovat niin tyytyväisiä kuviin!


Kuvat © Jere Satamo