perjantai 28. heinäkuuta 2017

Hääkuvissa avoin selkä ja tyllihelma!

On ihanaa saada maailman parhailta asiakkailta hääkuvia! Etenkin, kun pääsee kokonaiseen häägalleriaan katsomaan päivän kulun, kaikki tunteet liikutuksesta onneen ja iloon. Pukumatkan varrella on usein juteltu päivän suunnitelmista, joskus myös huolenaiheista ja peruutuksista, ja on ihana nähdä kuvissa onnellinen hääpari, ja kuinka se kaikki on ollut vaivan arvoista.

Tiedän, että on suuri etuoikeus saada asiakkaiden hääkuvia kaikkien nähtäväksi blogiin. Päivä on supertärkeä ja henkilökohtainen, ja sen jakaminen on varmasti jännittävää. Kaikkien tekemieni pukujen kuvat eivät kuitenkaan päädy blogiin tai Instagramiin asti. Tänäkin vuonna sellaisia tilanteita on ollut useampia. Syynä voivat olla esimerkiksi kuvien käyttöoikeudet, morsiamen tai sulhasen ammatti tai enemmän tunneperäiset syyt. Usein niissäkin tapauksissa pääsen itse näkemään kuvat, vaikka en saakaan esitellä niitä laajemmalle.


Tuhannet kiitokset kaikille ihanille pareille, jotka ovat päästäneet meidät ihastelemaan hääpäiväänsä. Eipä ole muuten yhden yhtä arvostelevaa kommenttia tullut blogiin koko 6,5 vuoden aikana, mistä tietysti suuri kiitos kaikille lukijoille! <3

Tämän päivän kuvissa piti vähän nähdä vaivaa, että osallisista riippumattomista syistä julkaisu oli mahdollista. Suuri kiitos kuvaajalle siitä, että saatiin nämäkin kuvat blogiin!


Kauniit kuvat © Petteri Mäntysaari









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitokset kommentistasi! <3