maanantai 13. tammikuuta 2014

Melkoista blogiliikennettä ja Helsingin häämessut 2014.

Olipahan aikamoinen viikonloppu!


Ensinnäkin perjantaina heräsin pienehköön (positiiviseen) järkytykseen, kun huomasin Uuden Lastensairaalan 2017 Facebook-sivuille ilmestyneen linkin aiempaan hyväntekeväisyyspukupostaukseeni. Jännityksellä menin kurkkaamaan blogin kävijätilastot ja huhhuh; puoliltaöin tehdyn linkkauksen jälkeen blogissani oli vierailtu noin 4500 kertaa aamuyhdeksään mennessä! Vuorokaudessa käyntejä kertyi noin 7000, mikä on ihan käsittämätön määrä... Nyt päivityksellä on Facebookissa jo 600 tykkääjää.

Perjantaina pakkasin auton täyteen hääpukuja, kankaita ja muuta tarpeellista. Lauantaiaamuna lähdin aamupimeässä ajamaan kohti Helsinkiä ja Wanhan Sataman häämessuja. Kiersin messut nopeasti, kävin halaamassa tutut näytteilleasettajat ja valokuvaamassa näytöksen. Olin kovin kaukana lavasta ja pimeästä kirkaan lavan kuvaaminen ei näillä taidoilla ja kameroilla oikein toiminut. Esimerkiksi White & Knight -blogissa on upeita kuvia, joista saa oikein hyvän yleiskuvan pukunäytöksen annista. :)



Seuravaksi suunnistin hotellille  ja aloitin ihanien morsianten tapaamiset. Tällä kertaa huone oli varattu niin, että peilin edessä oli tarpeeksi tilaa peilailla pukuja. Se asia oli siis opittu viime vuodesta. :) Huoneessa oli myös pieni vaatehuone, jonne sain puvut kätevästi riippumaan. Tapaamiset sujuivat hienosti ja illalla tapasimme nepalilaisen ruuan äärellä kollegoiden Heidin (Tuhkimotarina), Mirjamin ja Auroran (Revelations) kanssa. Mukana oli myös valokuvaaja Mikaela Löfroth ja Heidin apuna messuilla ollut ystävä.

Mallipukuja sovitusta odottamassa.
 
Kattoikkunan ansiosta kankaiden sävyjä oli helppo tarkastella luonnonvalossa. :)

Sunnuntaina tapaamiset jatkuivat yhtä mukavasti. Suunniteltiin, mittailtiin, sovitettiin ja tehtiin tilauksia. Päivän viimeinen asiakas tilasi jopa kaksi täyspitkää pukua kaksipäiväiseen hääjuhlaan. Haasteita ei näistä puvuista puutu, mutta olen niistä kyllä niin innoissani!

Tänään onkin aika pakata tavarat ja huristella kohti Turkua. Ystäväni tulee huomenna ensimmäiseen hääpukusovitukseensa ja tällä viikolla viimeistellään myös ihanan Oh So Lovely -blogin kirjoittajan puku. Turun häämessuilta puuttuu vielä useampi mallipuku, joten ei taida tulla tekemisen puutetta. :)


Ihanaa viikkoa!