perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kreppipuvun noutokurkkaukset.

Tulipas tämän päivän noudosta hyvä mieli! :)

Asiakas oli sovittanut Turun häämessuille tekemääni kreppipukua Fiancéessa ja ihastui sen yksinkertaisuuteen. Suunnittelukäynnillä yläosaan mietittiin vaihtoehtona simppeliä pitsiä, mutta päätimme kuitenkin tehdä puvun kokonaan krepistä.

Pukua sovitettiin ensimmäisen kerran jo maaliskuussa, mutta mitään korjauksia ei katsottu vatsassa piileskelevän pikkusovittajan takia. Viikko sitten pukua kokeiltiin uudelleen ja tänään kaikki oli valmista. Puku istui ja sopi morsiamelle oikein kauniisti, joten nyt voi rauhallisin mielin odotella parin viikon päässä häämöttäviä häitä. Vatsallakin on tilaa kasvaa vielä vähän, eli sitäkään ei tarvitse jännittää.

Rusetti paketin päällä kruunaa kokonaisuuden. :)



Hauskaa viikonloppua!