perjantai 8. elokuuta 2014

Silkkinen elokuvapuku heinäkuisissa hääkuvissa!


Oi, nyt pääsen julkaisemaan hääkuvia pitkähihaisesta silkkipuvusta, joka oli ollut morsiamen haaveena jo 5-vuotiaasta alkaen!


Kerroinkin jo toukokuun kurkistuksissa, että kyseessä on Sound of Music -elokuvassa Julie Andrewsin päällä nähdystä puvusta. Isoimpana muutoksena alkuperäiseen muutettiin puvun pääntie avonaisemmaksi. Täältä voit käydä katsomassa, miltä vuoden 1965 puku näytti.


Morsiamen hääpäiväkertomusta lukiessani kyyneleet nousivat väkisin silmiin kimpun luovutuksen kohdalla. 

En perinteiseen tapaan heittänyt kimppua, vaan kerroin hääväelle, että heittämisen sijaan haluan luovuttaa kimpun parille, joka paikallaolijoista oli pisimpään ollut naimisissa. Vuosikymmenien liitto on niin kunnioitettava saavutus ja on antanut meille mallin, johon omassa avioliitossamme pyrkiä, että halusin muistaa sitä tällä tavalla. Kimpun annoin isovanhemmilleni, jotka ovat olleet naimisissa 57 vuotta.

Koskettava tilanne oli jäänyt erityisesti monen häävieraan mieleen ja mummi oli ollut eleestä kovin otettu.


 (klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi)