Pukunin mallisto on kasvanut vähän matkan varrella ja kyselyiden
pohjalta päätin tehdä aiheesta uuden postauksen, johon on koottu myös
uudet mallit.
Viiden puvun mallistosta voi siis yhdistelemällä tilata mieluisan puvun mittatilauspukua huomattavasti edullisemmin.
Pukuun
voi valita haluamansa yläosan ja helman eri vaihtoehdoista.
Hihan pituutta voi muuttaa ja yläosaan on rajattu määrä
pitsivaihtoehtoja, joilla mallin yleisilmeeseen voi vaikuttaa paljonkin.
Myös pääntien muodosta ja puvun sävystä voi esittää toiveita, ja suunnitelmaa tehdessä kerron mikä on mahdollista ja milloin mennään jo mittatilauspuvun puolelle. :)
Puvut tehdään asiakkaan mittojen mukaan ja hinnat ovat noin 1500-1600 euroa. Hintaan sisältyvät korjaukset ja pukupussi.
Vuodelle 2021 on vielä hyvin tilaa sekä mallisto- että
mittatilauspuvuille, joten otahan yhteyttä, jos kiinnostuit. Olisi ihana
päästä myös tekemään uusia versioita näistä mallistopuvuista
muuttamalla esimerkiksi kankailla tyyli ihan erilaiseksi!
Puku 1.
Puku 2.
Puku 3.
Puku 4.
|
Photography: @valokuvaajaannaliukas
Creative direction & styling:
@satumaaria_blankcanvas, @a__i__n__o
Florals: @blommacreatives
Model: @kohtalotar
Muah: @studiobeautyblanc
@petra.satokangas
Bridal dress: @pukuni
Venue: @blommacreatives |
Puku 5.
|
Photography / @jeresatamophotography Model / @oliviaanoo @modelpointmodels Dress / @pukuni Flowers / @kukkafiori Hair / @hairdosbylyyra @yazzhair Make-up / @venlavarjokivi Groom’s Attire / @manschett.fi |