Viime postauksessa olikin jo ensimmäisiä kuvia kuvausreissultamme Rovaniemeltä ja Pukunin uusi yhdisteltävä minimallisto!
Olimme
lähes samalla kuvausporukalla kesän lopulla Örön saarella ja meillä oli
niin hauskaa, että päätimme lähteä uudelle reissulle Lappiin.
Arctic TreeHouse Hotel
otti meidät lämpimästi vastaan ja oli järjestänyt meille upeat
majoitukset, kuvauspaikat ja jopa poroja! Suuri kiitos heille kaikesta
avusta. <3
Valitettavasti hekään eivät saaneet
järjestymään toivomaamme lumista talven ihmemaata, vaikka sekä
edellisellä viikolla, että kuvausten jälkeen maisema oli valkoinen.
Huono tuuri lumen suhteen korvattiin kuitenkin toisenlaisella maagisella
Lapin tunnelmalla. Majoituimme ensimmäisen yön Arctic Glass House -mökissä ja osa porukasta yöpyi upeassa Metsäkylyssä järven rannalla.
Viimeisenä iltana Käpylehmä-sviitteihimme
mennessämme näimme upeiden revontulten leiskuvan yli taivaan vihreän ja
lilan sävyissä. Lähdimme kiipeämään ylös näkötornille, ja samaan aikaan
alkoi leijailla valtavia lumihiutaleita. Lumisadepilvet peittivät
revontulet katsellessamme maisemaa korkealta näkötornista, mutta tämä
oli silti täydellinen päätös ihanalle matkalle. Uusi reissu on tietysti
jo sovittuna samalla porukalla ja lähdemme jo maaliskuussa taas
kuvaamaan!
Rabbit Visuals koosti kuvauksistamme taas huikean videon, joka
kannattaa käydä katsomassa! Ja laitahan ehdottomasti äänet päälle, jotta
pääset paremmin tunnelmaan. Videolle on kertynyt melkoinen määrä
katselukertojakin jo.
Kuvat / Jere Satamo Photography
Videointi / Rabbit Visuals
Malli / Mirka Könnö / Modelpoint Model Management
Puvut / Pukuni
Kukat / Kukka Fiori
Kakut / Gaggui kaffela
Hiukset / Lyyra Salminen / Yazz Hair
Meikki / Anniina Ääri
Korut / Westerback 1897
Videointi / Rabbit Visuals
Malli / Mirka Könnö / Modelpoint Model Management
Puvut / Pukuni
Kukat / Kukka Fiori
Kakut / Gaggui kaffela
Hiukset / Lyyra Salminen / Yazz Hair
Meikki / Anniina Ääri
Korut / Westerback 1897
Huskyt / Lapland Husky Safaris
Porot / Sieriporo Safaris
Porot / Sieriporo Safaris